
Referenssi
Factory-ravintolat Suomi
Jani Antila
Yrittäjä, hallituksen puheenjohtaja

”Luottosuunnittelijaa ei kannata vaihtaa”
DAVANTI Finlandin Jouni Heinonen on ollut jo 15 vuotta ravintolaketjuni luottosuunnittelija. Yhteistyö alkoi aikoinaan Espoon toimipisteemme keittiöprojektin parissa. Käytännössä olen tämän jälkeen käyttänyt vain ja ainoastaan Jounin keittiösuunnittelupalvelua. Meillä juttu luistaa ja näkemykset kohtaavat – voi sanoa, että olemme samalla aaltopituudella keittiömaailmassa. Molemmilla on pitkä tausta ravintola- ja keittiöalalta, mikä mahdollistaa yhdessä sparrailun ja toinen toistemme ehdotusten kyseenalaistamisen parhaiden ratkaisujen löytämiseksi. Jouni toimii yrittäjämäisesti, joten keskusteluja on voitu käydä lähes mihin vuorokauden aikaan tai viikonpäivänä tahansa.
Factory-ravintoloissa lounasmyynti buffeteista tapahtuu muutaman tunnin aikana, mutta ruuan valmistus aloitetaan jo aamusta.


Suunnittelussa on alusta lähtien otettava huomioon koko prosessi, keittiöstä buffettiin ja astianpalautukseen, eli miten toimitaan tehokkaasti ja ylimääräisiä askeleita välttäen. Oikein sijoitetut koneet, laitteet ja työpisteet tehostavat työskentelyä ja parantavat työergonomiaa. Jounin suunnittelemat keittiöt ja buffetit on saatu lähes poikkeuksetta kerralla kuntoon ja valmiiksi.
Kokenut suunnittelija verkostoineen ja kontakteineen toimii apuna keittiöprojektin kustannusten hahmottamisessa. Jouni tuntee hyvälaatuisten keittiölaitteiden valmistajat sekä saatavilla olevan laitetarjonnan hyvine ja huonoine puolineen. Ehdotusten pohjalta on huomattavasti helpompaa valita meille sopivimmat kustannustehokkaimmat laitteet. Koska investoinnit ammattikeittiössä tarvittaviin laitteisiin ja koneisiin ovat suuria, hyvät neuvot ovat enemmän kuin paikallaan. Tekemällä yhteistyötä Davantin kanssa meidän tarvitse olla yhden myyjän tai tehtaan armoilla.
Heinonen ei pelkästään piirrä koneita ja laitteita suunnitelmaan, vaan hän ymmärtää laajasti myös rakentamista. Hän tietää, mitä asioita esimerkiksi saneerattavan kohteen rakennusvaiheessa tulee ottaa huomioon ja välittää tiedon näistä rakennuttajalle, suunnittelijoille ja muille urakoitsijoille.
Olen kriittinen yrittäjä, jolle ei kelpaa mikä tahansa. Pyrin löytämään liiketoimintani ja kiireisen yrittäjän arkeni tueksi parhaat yhteistyökumppanit. 15 vuotta yhteistyötä Jounin kanssa kertonee tyytyväisyydestä palveluun.


Factory-ravintolat
- Vuonna 2000 perustettu ravintolaketju
- 21 buffet-periaatteella toimivaa lounasravintolaa Suomessa (3/2025)
- Toimipisteistä suurin osa sijaitsee pääkaupunkiseudulla, lisäksi Salo ja Lahti