
Referenssi
Suomen Pariisin
edustot
Suomen Pariisin edustustojen keittiöuudistuksen suunnittelu tilattiin kokonaisuudessaan Davantilta Suomesta. Kokonaisratkaisulla lopputuloksesta saatiin paras mahdollinen.
Jani Pesola
keittiömestari

“Yksi parhaiten istuvia keittiöitä, joita olen nähnyt”
Suomen Pariisin edustustojen keittiö poikkeaa luonteeltaan perusravintolakeittiöistä. Keittiö palvelee sekä Suomen Ranskan-suurlähetystöä että OECD Suomen pysyvää edustustoa Pariisissa. Edustustojen keittiömestarit tuottavat kokonaisvaltaisia elämyksiä suomalaisen ruokakulttuurin esittelemiseksi. Keittiön toiminta painottuu korkeatasoisten edustustilaisuuksien, vastaanottojen ja cocktail-tilaisuuksien suunnitteluun ja toteutukseen. Lisäksi valmistetaan lounaita pienille henkilömäärille lähiruokaa ja kauden raaka-aineita hyödyntäen. Minulla oli ilo ja kunnia toimia Suomen suurlähetystön keittiömestarina vuosina 2015–2018, jonka aikana keittiöuudistus toteutettiin.
Uudistusta varten otettiin tarjoukset ensin paikallisilta toimijoilta. Hintatason osoittautuessa budjetoitua suuremmaksi, ehdotin tarjouksen pyytämistä myös Suomesta. Olimme tavanneet Jouni Heinosen kanssa jo aiemmin Bocuse d'Or -kilpailussa Lyonissa ja huomanneet ajatusten keittiömaailmasta menevän hyvin yksiin. Davantin tarjous oli selkeästi parempi ja sisälsi kalusteet sekä asentajat Suomen kautta. Laitehankinnat toteutettiin Jounin suosittelemilta paikallisilta toimijoilta. Näin huollot ja mahdolliset takuuasiat pysyivät paikallisina. Hinnalla oli toki merkitystä, mutta vieläkin enemmän kokonaisratkaisulla, jolla saatiin toteutuksesta paras mahdollinen.
Vaikka keittiöremontista on jo aikaa, niin vuosienkin jälkeen edustustot ovat erittäin tyytyväisiä laadukkaaseen ja aikaa kestävään keittiöön. Edustustojen keittiömestareille tarjoutuu työssään näköalapaikka suomalaisen ruokakulttuurin tunnetuksi tekemiseen Ranskassa – maassa, jossa hyvä ruoka on jokapäiväisen elämän keskiössä. Laadukas ja toimiva keittiö on tärkeä osa keittiömestareiden päivittäistä työtä.
Yhteinen näkemys uudesta keittiöstä tarvittavine toimintoineen syntyi nopeasti. Tilankäyttö maksimoitiin ja keittiö suunniteltiin toimimaan tehokkaasti edustustojen keittiön erilaisissa käyttötarpeissa. Isoille rakenteellisille muutoksille ei ollut tarvetta, esimerkiksi keittiökoneiden ja -laitteiden paikat säilytettiin ennallaan. Lukuisten sähköpostiviestien ja ajatusten vaihdon jälkeen edettiin piirustusvaiheeseen. Jouni kävi vielä paikan päällä tarkistusmittaamassa yksityiskohdat, ja kun ulkoministeriö näytti hankkeelle vihreää valoa, päästiin tilausvaiheeseen. Vanhan keittiön purkutyöt sekä LVI- ja sähkötyöt teetettiin paikallisilla ammattilaisilla. Uutta keittiötä asennettaessa kaikki napsahti millintarkasti kohdilleen. Ainoastaan yhden pöydän tukirakenneputkea muokattiin, ja senkin Jouni hoiti perinteisellä puukkosahalla. Voitte arvata, että paikalliset hämmästelivät suomalaisen keittiösuunnittelijan varmoja otteita!
Jouni on keittiösuunnittelijana omaa luokkaansa. Hänellä on vuosien tietotaito niin suunnittelusta kuin koneiden ja laitteiden teknisestä puolesta. Jounilla on harvinaislaatuinen kyky ajatella asiat isommin ja laajasti monelta eri kantilta. Parhaimmillaan tämä jalostaa asiakkaan alkuperäistä keittiöideaa entistä paremmaksi. Ääretön tarkkuus ja paneutuminen pieniinkin yksityiskohtiin tuottavat jälkeä, joka toimii moitteettomasti vuosienkin päästä. Suurlähetystön nykyiseltä hovimestarilta ja keittiömestarilta olen kuullut pelkästään vuolaita kehuja keittiön toimivuudesta. On helppo antaa lämmin suositus!

Finnish Embassies in Paris:
The Embassy of Finland in France and the Permanent Representation of Finland to the OECD
- Suomen suurlähetystö Pariisissa, jota johtaa suurlähettiläs Matti Anttonen.
- Suomen pysyvää OECD-edustustoa johtaa edustuston päällikkö Pasi-Heikki Vaaranmaa.
- Edustustojen keittiömestarit Alexandra Marchan-Claude ja Toni Karjalainen tekevät tunnetuksi suomalaista ruokakulttuuria Pariisissa.
- Keittiöuudistus toteutettiin vuonna 2017, jolloin keittiömestarina toimi Jani Pesola. Nykyisin hän toimii suomalaisen Food and Wine Fest Oy:n operatiivisena johtajana.